Kangasalan mahtavan Sarsankosken äkillinen kuivuminen kesäkuussa 1604 lopetti koskesta voimansa saaneiden myllyjen jauhamisen ja aiheutti hyvien kalavesien katoamisen pitkäksi ajaksi. Periaatteessa Pohjoismaiden historian ajan suurin luonnonmullistus oli seurausta koko jääkauden jälkeisen ajan jatkuneesta maankuoren kohoamisesta. 

Vuoteen 1604 tultaessa se oli kallistanut Pälkäneveden, Längelmäveden ja Vesijärven muodostamaa suurta järviallasta niin paljon, että vedet mursivat itselleen uuden lasku-uoman Hykiänpuroon Pälkäneelle. Mullistuksen käynnistivät 1600-luvun alun harvinaisen lumiset talvet ja sateiset kesät, jotka olivat täyttäneet järvialtaan tulvavesillä. 

1. Toukokuussa 1604 Pälkäneveden tulvavedet repivät Pälkäneen Syrjänharjua ja pieni Hykiänpuro “halkesi suurella kuminalla ja tärinällä koskeksi”. Kuminaa jatkui viikkoja, ennen kuin koski rauhoittui Kostianvirraksi. Purosta syntynyt suuri lasku-uoma juoksutti Pälkäneenveden Mallasveteen. Pälkäneveden pinta putosi 3,5 metriä.

2. Pälkäneveden roima lasku muutti painetta Längelmävedessä ja Iharinsalmessa. Koko järvialtaan virtaussuunta kääntyi. Längelmäveden vesimassat hyökyivät Pälkäneveteen, ja Iharinsalmeen syntyi koski. Virtaussuunnan muutos pudotti Längelmäveden pintaa noin kolme metriä.